Miksi kapinalaki on menettänyt merkityksensä

Useat intialaiset tuomioistuimet ovat toistuvasti tuominneet tämän Ison-Britannian aikakauden lainsäädännön perustuslainmukaisuuden.

Äskettäisessä luennossa korkeimman oikeuden istuva tuomari Deepak Gupta totesi, että Intian rikoslain säännöstä, joka määrää rangaistuksen kapinallisen puheen, käytetään usein väärin. Tuomari Gupta pohti, onko aika kypsä tarkastella lakia uudelleen.



Perustuslain 19 artiklan 1 kohdan a alakohdassa taataan sananvapaus ja sananvapaus, jollei vain 19 artiklan 2 kohdasta muuta johdu, mikä säästää kaikki lait, jotka asettavat kohtuullisia rajoituksia Intian suvereniteettiin ja koskemattomuuteen liittyvistä rajoitetuista syistä. valtiosta, ystävällisistä suhteista vieraisiin valtioihin, yleiseen järjestykseen, säädyllisyyteen tai moraaliin tai tuomioistuimen halveksumiseen, kunnianloukkaukseen jne.



IPC:n pykälä 124A määrittelee kapinan ja tekee jokaisesta puheesta tai ilmaisusta, joka saa aikaan tai yrittää herättää vihaa tai halveksuntaa tai kiihottaa tai yrittää herättää tyytymättömyyttä Intian lain mukaan perustettua hallitusta kohtaan, rikokseksi, josta voidaan tuomita enintään elinkautinen vankeusrangaistus. . Se luokitellaan tunnistettavaksi – tutkintaprosessi (mukaan lukien pidätysvaltuudet) voidaan käynnistää pelkällä FIR-ilmoituksella ilman, että oikeusviranomaisen tarvitsee tiedostaa – ja ei-takuttava – syytetty ei voi saada takuita oikeutetusti, mutta se on istuntotuomarin harkinnan alaista.

Lain 124A pykälän epäliberalistista pistoa poistaa jonkin verran selitys säännökseen, joka selventää, että pelkkä hallituksen hallinnollisen tai muun toiminnan paheksuminen ilman vihan, halveksunnan tai tyytymättömyyden herättämistä tai yrittämistä ei ole tässä pykälässä tarkoitettu rikos. , ja pitkä valikoima oikeudellisia päätöksiä, mukaan lukien korkeimman oikeuden viiden tuomarin perustuslaillinen päätös asiassa Kedarnath v. State of Bihar (1962). Kedarnathin korkein oikeus luki pykälän 124A siten, että vain sellaiset ilmaisut, joilla joko aikovat aiheuttaa väkivaltaa tai joilla on taipumus aiheuttaa väkivaltaa, ovat rangaistavaa pykälän 124A nojalla. Tuomioistuin toisti Kedarnathin lain vuonna 2016 asiassa Common Cause v. Union of India, ja määräsi kaikki viranomaiset noudattamaan tiukasti Kedarnathin käskyä. SC:llä ei ole kuitenkaan ollut mahdollisuutta ottaa 124A §:n perustuslainmukaisuutta uudelleen käsiteltäväksi vuoden 1962 jälkeen.



Kedarnathin tuomioistuimella (1962) ei ollut hyötyä perusoikeuksia koskevasta oikeuskäytännöstä, joka vahvistettiin 11 tuomarin tuomioistuimen päätöksellä asiassa RC Cooper v. Union of India (1969) ja vahvistettiin myöhemmin asiassa Indira Gandhi vastaan ​​Raj Narain. (1975), Maneka Gandhi v. Union of India (1978), IR Coelho vastaan ​​Tamil Nadun osavaltio (2007) ja äskettäin asiassa Puttaswamy v. Union of India (2017). Kukin näistä päätöksistä vahvistaa nyt, että perustuslain perusoikeuksia ei tule lukea eristettyinä siiloina tai vesitiiviinä osastoina, vaan ikään kuin kunkin perusoikeuden sisältö elävöittää toisiaan. Ne kertovat meille, että koko perusoikeuksia koskeva luku on luettava myös synoptisesti (ks. Indira Gandhi & I R Coelho). Kedarnathin tuomioistuin vain testasi säännöksen tarkoitusta, kuuluiko se perustuslain 19 artiklan 2 kohdan sananvapautta koskevien poikkeusten piiriin; se ei esimerkiksi ottanut huomioon yhdenvertaisuusoikeuden (14 artikla) ​​tai oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin (21 artikla) ​​vaikutusta.

Artiklojen 14, 19 ja 21 (Maneka Gandhin) yhteislukeminen on nyt kehittänyt perusoikeuksia rajoittavan lainsäädännön testaamista koskevaa oikeuskäytäntöä aineellisen ja menettelyllisen kohtuullisuuden, tarpeellisuuden ja suhteellisuuden alaspäin. Välttämättömyyden vaatimus tulee osittain Intiasta, joka on ratifioinut kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen vuonna 1976, jonka 19 artiklassa edellytetään, että puhetta rajoittavat valtion toimet on tuettava lailla ja että ne ovat välttämättömiä kansalaisoikeuksien kunnioittamisen perusteella. muiden oikeudet ja maine, kansallinen turvallisuus jne. Muutoinkaan tuomioistuin vuonna 1962 ei ollut eikä voinut olla elossa kansainvälisen oikeuden ja kansainvälisten sopimusten huomioon ottamisessa Intian perusoikeuksien tulkinnassa – käytäntö, joka on vakiintunut vasta asiassa Jolly Varghese v. Bank of Cochin (1980).

Kaikki tämä kehitys on nyt johtanut siihen, että olemme ymmärtäneet välttämättömyyden perusvapauksia rajoittavien valtion toimien yhteydessä valtion taakana osoittaa, että tällainen rajoittava toimenpide on välttämätön demokraattisessa yhteiskunnassa (Modern Dental College v. State of Madhya Pradesh, 2016). Karkea käsitys suhteellisuudesta on antanut ymmärtää 19 artiklan rajoitusten kohtuullisuudesta lähtien Chintaman Rao vastaan ​​State of M.P (1951). Kuitenkin perustuslain välttämättömyyden ja suhteellisuuden ymmärtäminen merkitsee valtiolle kuuluvaa taakkaa osoittaa, että oikeuksia rajoittava toimenpide on vähiten rajoittava kaikista käytettävissä olevista vaihtoehdoista, ja se on viime vuosikertaa (2J asiassa Union of India v. Ganayutham, 1997 ja viime aikoina, Modern Dental, 2016).



Kedarnath-tuomioistuin vuonna 1962 ei myöskään tutkinut sen aiheuttamaa jäähdyttävää vaikutusta puheeseen eli valtion toimien todennäköisyyttä aiheuttaa psykologisia esteitä sananvapauden oikeuden vapaassa käytössä. Jäähdyttävän vaikutuksen oppi vakiintuu jopa Yhdysvalloissa vasta vuonna 1967 alkaen tuomari Brennanin eriävästä mielipiteestä asiassa Walker v. Birmingham. Intialaiset tuomiot käyttivät tätä ilmaisua vasta 1980-luvun lopulla.

Kedarnathin tuomioistuin ei myöskään olisi voinut tutkia pykälää 124A, joka kumoaisi sen perustuslainmukaisuutta koskevan olettaman. Tuomioistuin totesi vasta vuonna 2018 (Navtej Johar v. Union of India), että perustuslakia edeltävällä lainsäädännöllä ei ole laillista olettamaa perustuslainmukaisuudesta. Siinä tapauksessa tuomioistuin tarkasteli uudelleen Intian rikoslain 377 §:n perustuslainmukaisuutta, jossa muun muassa kriminalisoitiin samaa sukupuolta olevien henkilöiden yhteisymmärryksessä tehdyt teot, vaikka aikaisemmassa tuomiossa oli tutkittu ja vahvistettu säännös.

Jos säännös kiistäytyy tänään, tuomioistuimen on pidettävä mielessä kaikki tämä kehitys! Tuomioistuin saattaa myös joutua tutkimaan kapinarikoksen luokittelua tunnistettavaksi ja ei-takattavaksi ja pahentaako tämä jäähdytysvaikutusta.



Kirjoittaja on Delhissä asuva lakimies